Vuoden Vakuutusyhtiö-kyselyn paras on IF

Suomen Vakuutusmeklariliitto on selvittänyt vuosittain parhaimman vahinkovakuutusyhtiön, myös tänäkin vuonna. Vuonna 2020 parhaimmaksi vakuutusyhtiöksi äänestettiin IF, joka sai äänistä 75 prosenttia. Onnittelut voittajalle!

Kyselyyn osallistuivat vakuutusmeklariliiton jäsenyritysten meklaritoiminnassa työskentelevät henkilöt. Kyselyssä tuli valita paras yhteistyökumppani perusteluineen. Vastauksia tuli yhteensä 77.

Valinnassa pyydettiin kiinnittämään huomiota omaan kokemukseen vakuutusyhtiöiden palvelukyvystä- ja tasosta, esimerkiksi vakuutusdokumenteissa, yhteydenpidossa, vahinkopalvelussa ja riskienhallinnassa sekä miten vakuuttajat ovat tukeneet työtäsi asiakkaan etujen puolustamisessa ja miten innovatiivinen kumppaniehdokkaasi on.

Vuoden vakuutusyhtiö -palkintoa olivat vastaanottamassa IF:stä Anne Sibelius ja Timo Koskela (alla kuva oikealla). Vakuutusmeklariliiton puolesta palkinnon ja onnittelukimpun luovuttivat puheenjohtaja Markku Rantanen ja hallituksen jäsen Irina Simula (alla kuva vasemmalla).

 

Edellinen artikkeli
30-vuotisjuhlia vietetään turvallisemmassa ajankohdassa ensi vuonna
Seuraava artikkeli
Suomen Vakuutusmeklariliiton seminaari ja vuosikokous keskiviikkona 14.4